Valosta rakentuvat huoneet

- Pirkko Soininen

Bewertung 4.2
12 Std. 33 Min.
240 Seiten
bookCoverFor

Zusammenfassung des Buches

Valovoimainen romaani Wivi Lönnistä, lasikattojen murtajasta

Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet kertoo arkkitehti Wivi Lönnin kamppailusta aikansa sukupuoliroolien ja läheistensä aiheuttamien paineiden ristiaallokossa.

Ikääntynyt arkkitehti saa vuosien jälkeen toimeksiannon ja tarttuu taas kynään, jolla hän on piirtänyt itsensä arkkitehtuurin historiaan. Hän alkaa muistaa elämäänsä ja uraansa, joka kukoisti Suomen taiteen kultakauden kunnian vuosina. Aikana, jolloin naisen yleensä odotettiin olevan joko äiti tai avustaja.

Olivia Mathilda Lönn (1872 –1966), tuttavallisemmin Wivi, oli ensimmäinen merkittävä suomalainen naisarkkitehti, jonka kädenjälki on nähtävissä monina tunnettuina rakennuksina eri puolilla Suomea.

Wivi kulki määrätietoisesti omaa polkuaan, muttei yksin. Erityisen tärkeä oli hänen suhteensa toiseen uranaiseen, Hanna Parviaiseen, joka oli Suomen ensimmäinen kauppaneuvoksen arvonimen saanut nainen ja teollisuuspatruuna. Heidän vuosikymmeniä kestänyt kumppanuutensa merkitsi Wiville paljon paitsi henkilökohtaisesti myös ammatillisesti.

Pirkko Soininen on kulkenut Wivin jalanjäljissä ja piirtää romaanissaan kuvan äärimmäisen lahjakkaasta, määrätietoisesta ja menestyneestä naisesta, joka ammattinsa ulkopuolella oli herkkä ja yksityisyydestään nauttiva ihminen.

Turussa asuva kirjailija ja vapaa toimittaja Pirkko Soininen (s. 1969) tunnetaan taiteilijoista ja kirjailijoista kertovista romaaneistaan, kuten Ellen (WSOY), Valosta rakentuvat huoneet (Bazar) ja Kipulintu (WSOY). Tammikuussa 2024 ilmestyvä romaani Signe kertoo valokuvaaja Signe Branderista.

Pirkko Soiniselta on ilmestynyt myös runoja, ja hänen esikoisteoksensa Murretut päivät voitti Runo-Kaarina-palkinnon 2013. Lisäksi Bazar on julkaissut Soiniselta yhdessä Eppu Nuotion kanssa kirjoitetun taidemysteeritrilogian: Nainen parvekkeella, Sakset tyynyn alla ja Punainen vaate.

Autor*innen:

Sprecher*innen:

Format:

Hörbuch, E-Book

Laufzeit Hörbuch:

12 Std. 33 Min.

Seiten E-Book:

240

Sprache:

Finnisch

Erscheinungsdatum:

26.1.2021

Verlag Hörbuch:

Bazar

ISBN Hörbuch:

9789523761070

Verlag E-Book:

Bazar

ISBN E-Book:

9789523761056