Syitä pysytellä hengissä

Syitä pysytellä hengissä

Buchbeschreibung

”Koeta kestää, jos vain voit. Elämä on aina sen arvoista.”

Nuorena aikuisena Espanjan Ibizalla asuessaan Matt Haig kärsi vaikeasta masennuksesta ja ajautui itsemurhan partaalle. Hän seisoi jo kallionjyrkänteellä ja keräsi rohkeutta hypätä, mutta ei kuitenkaan hypännyt – ei sinä päivänä, ei seuraavana eikä sitä seuraavanakaan. Lopulta hän alkoi kerätä rohkeutta elää.



Matkalla kohti toipumista Haig totesi yllätyksekseen, että latteat sanonnat pitävät paikkansa: aika parantaa ja tunnelin päässä todella on valoa, vaikka emme sitä juuri sillä hetkellä näkisi. Tuska kaventaa kykyä nähdä oma tilanne ja ympäröivä todellisuus selkeästi.

Syitä pysytellä hengissä on asiallinen, oivaltava ja lämmin kirja vaikeasta aiheesta. Monet ovat kokeneet, että Haigin vertaiskertomus on auttanut heitä pääsemään pois ahdistuksen kehästä ja ymmärtämään, että toivoa on. Kirjan on suomentanut Jaakko Heinimäki.

Matt Haig on Ison-Britannian suosituimpia ja monipuolisimpia nykykirjailijoita. Tieto- ja kaunokirjallisuutta aikuisille ja lapsille kirjoittava Haig on valloittanut kaikenikäisten lukijoiden sydämet. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita ja julkaistu yli neljälläkymmenellä eri kielellä.

”Jos joskus olet luullut, että masentunut ihminen haluaa olla onnellinen, olet väärässä. Onnellisuus on hänelle ylellisyyttä, jota ei kannata tavoitella. Hän haluaa vain, että tuska menee pois.”

Autor oder AutorinMatt Haig
Sprecher oder SprecherinMarkus Niemi

HörbuchE-Book

Finnisch

Das denken andere über das Buch

Rezensionen zu Syitä pysytellä hengissä