Koston enkeli

Koston enkeli

Buchbeschreibung

Psykologinen trilleri sukupuolten sodasta ja parisuhteen ansalangoista

Mia ja Harry näyttävät unelmaparilta. Nelikymppisiä akateemikkoja, yhä terveitä ja kauniita, poika on jo lähtenyt maailmalle lumilautailemaan kohti menestystä.

Mutta kun Mia alkaa kuulla huhuja Harrysta ja nuoresta tummaveriköstä, jotain muuttuu heidän välillään. Olivathan se sopineet, etteivät sortuisi syrjähyppyihin. Ankaran uskonnollisen kasvatuksen saanut Mia haluaa, että minkä Jumala on liittänyt yhteen, sitä ei voi ihminen erottaa.

Harryn tutkimuskohteena on poliittinen terrorismi Suomessa, Hohenthalin ja Schaumanin suorittamat salamurhat. Miksi nämä nuoret miehet ryhtyivät murhaajiksi? Ja mitä siihen vaaditaan nykyajan ihmiseltä? Riittääkö mustasukkaisuus syyksi tappaa?

Juha Ruusuvuori (s. 1957) on tuottelias ja arvostettu kirjailija, joka osaa sijoittaa tarinansa yhtä lailla kaukaiseen historiaan kuin nykypäivään. Hän on ollut kaksi kertaa Finlandia-ehdokkaana ja voittanut muun muassa Svenska Kulturfondenin kirjallisuuspalkinnon.

HörbuchE-Book

Finnisch

Das denken andere über das Buch

Rezensionen zu Koston enkeli