Kilpikonna ja olkimarsalkka

Kilpikonna ja olkimarsalkka

Buchbeschreibung

Klassikkoteos elämästä ja avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa

”Muutamassa viikossa suhteemme vakiintui niin, että aivan vakavissamme olimme menossa naimisiin ja perustamassa perhettä. (…) Minä olin vakavissani. Pentistä en tiedä. Mitä kauempaa katselen tuota alkuaikaa, sitä epävarmempi olen siitä, mitä hän ajatteli. Mutta hänen puheensa tukivat minun ajatuksiani. Minä, varsinaissuomalainen tosikko, olin tottunut uskomaan, että ihmiset tarkoittavat, mitä sanovat.”

Kilpikonna ja olkimarsalkka on avoimesti kerrottu tarina rakkaudesta ja toivosta. Teos on kirjallisuutemme hienoimpia muistelmateoksia ja siitä myönnettiinkin tekijälle vuoden 1995 Valtion tiedonjulkistamispalkinto.

Tuula-Liina Varis kuvaa aidosti ja vilpittömästi elämää alkoholistin kanssa. Iloinen taiteilijaelämä ja boheemius on vaihtunut masentavaan yksinäisyyteen, surullisen juopon lohduttomaan riippuvaisuuteen. Vaikka Saarikoski ryyppäsi paljon, hän kirjoitti kirjansa selvin päin. Vaimon osa oli huolehtia, rakastaa ja hoivata – loputtomasti. Suhde loppui vuonna 1975, jolloin Saarikoskella oli jo uusi vaimokandidaatti katsottuna.

Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta.

Esikoisromaaninsa Maan päällä paikka yksi on (1999) jälkeen Varis on julkaissut yli 20 teosta sekä yli tuhat kolumnia eri lehdissä.

Autor oder AutorinTuula-Liina Varis
Sprecher oder SprecherinErja Manto

HörbuchE-Book

Finnisch

Das denken andere über das Buch

Rezensionen zu Kilpikonna ja olkimarsalkka