Katumuksen kallio

Katumuksen kallio

Buchbeschreibung

Katolinen pappi Nicolau ajelehtii kuolleena Dourojoessa, ja rikosetsivä Rui Santos saapuu selvittämään kuolemantapausta. Hyppäsikö padre läheiseltä jyrkänteeltä vai liittyykö kuolemaan rikos? Tutkimuksissa käy ilmi, että papin yksityiselämä oli pahasti ristiriidassa kirkon vaatimusten kanssa, ja ettei hänen uudismielinen suhtautumisensa pappilan asioihin miellyttänyt kaikkia. Sillä välin, kun poliisi penkoo sielunpaimenen menneisyyttä, synkkä tapahtumaketju jatkuu.

Portugaliin sijoittuva dekkari vie syvälle ihmismielen saloihin ja yhteisön jäsenten välisiin oikullisiin suhteisiin. Se kuljettaa lukijaa unelmien ja pettymysten, katumuksen ja sovituksen poluilla, joilla Rui Santosin on opittava itsekin omalla tahollaan suunnistamaan. Katolisten pappien salaperäistä maailmaa raottava dekkari punoo taitavasti yhteen modernin portugalilaisen yhteiskunnan ja ikivanhat perinteet.

Porvoolaislähtöinen Anu Patrakka on kymmenen Portugalissa viettämänsä vuoden aikana päässyt perehtymään niin portugalilaiseen yhteiskuntaan kuin mentaliteettiin. Hän tarkkailee näkemäänsä ulkopuolisen silmin ja pystyy poimimaan lukijan iloksi pieniä ja erikoisiakin yksityiskohtia. Tätä nykyä hän asuu maatilalla lähellä Portoa. Patrakan aiemmat Rui Santos dekkarit ovat Huomenna sinä kuolet (Myllylahti 2017), Kuolet vain kahdesti (Myllylahti 2018), Syyllisyyden ranta (Into 2019), Totuuden portaat (Into 2020) ja Häpeän aukio (Into 2021). Kirjailijan blogi löytyy osoitteesta normaali-irtiotto.blogspot.com

HörbuchE-Book

Finnisch

Das denken andere über das Buch

Rezensionen zu Katumuksen kallio