Hilma, punalesken tarina

Hilma, punalesken tarina

Buchbeschreibung

Nuoren naisen selviytymistarina sotien koettelemuksista.

Hilma – Punalesken tarina on tietokirja, joka pohjautuu autenttisiin muistiinpanoihin kevään 1918 tapahtumista. Se johdattaa suomalaisnaisen vaiheisiin, joissa korostuvat sekä punainen että valkoinen häpeä mutta ennen kaikkea vahvuus ja selviytyminen.

Lapsiperheen elämä Padasjoen Arrakosken kylässä muuttui sisällissodan seurauksena julmaksi tragediaksi ja ainoan eloon jääneen perheenjäsenen selviytymistaisteluksi. Punaleski Hilma Freiström onnistui pakenemaan toiselle paikkakunnalle, jossa hänestä tehtiin sisarensa avulla valkoinen pälkäneläinen, lotta ja itsenäisen Suomen sivistyspyrkimysten altis kannattaja. Mutta voiko teloitetun puolison verellä painettua punaleimaa poistaa lopullisesti?

Kerronnan keskiössä on pieni muistikirja, jonka Hilma sai puolisoltaan jouluna 1917. Se jäi viimeiseksi muistoksi Jalmarista. Päiväkirjan sivuille Hilma tallensi seuraavan kevään tapahtumia ja muutoin sanoittamatta jäänyttä lesken ja lapsensa menettäneen äidin tuskaa.

Hilman tarina kuvaa, miten nuori nainen joutui sodan särkemäksi ja miten niukasti punaleskellä oli keinoja selviytyä sodanjälkeisessä pelon ja vihan ilmapiirissä. Hilman sukupolvi kannatteli Suomea toisen maailmansodan aikana ja ryhtyi sen jälkeen rakentamaan yhteiskuntaa uudelleen. Moni sen edustaja kantoi punahäpeää tai vaikeni lottana palvelemisesta. Hilma Freiström koki molemmat.

FM Ulla Sirén on vapaa toimittaja, joka on tehnyt tietokirjoja tilaustöinä useille yhteisöille sekä työskennellyt pitkään paikallishistorian erikoistoimittajana.

Autor oder AutorinUlla Sirén
Sprecher oder SprecherinKatja Aakkula

Das denken andere über das Buch

Rezensionen zu Hilma, punalesken tarina